sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Sveitsi: pari lisäystä 26.10.2011

Luin uudelleen viime kesän Sveitsin-matkasta kirjoittamani jutut ja huomasin, että pari asiaa oli unohtunut.

Sveitsiläiset polttavat tosi paljon tupakkaa. Hekään eivät nykyisin polta sisällä, mutta ulkoilmakahviloissa ja kaduilla kulkiessa haistaa väkisin tupakan hajun ja huomaa tupakoitsijoiden määrän.

Kuvittelin etukäteen, että Sveitsissä on puhdasta ja sievää. Tosin käsitykseni perustui lähinnä sarjakuvakirjaan Asterix ja alppikukka. Ihan niin siistiä ei ollut kuin luulin. Esimerkiksi junamatkalla Bernin ja Zürichin välillä näkyi ränsistyneitä teollisuuslaitoksia. Sen sijaan roskaista ei ollut. Ihmiset heittivät kuuliaisesti jopa tupakantumppinsa roskiksiin.

Puhelinkäyttäytyminen oli kohteliasta. Ravintoloissa ja kahviloissa ei kuulunut soittoääniä. Ja jos jollekulle tuli puhelu, hän meni ulos puhumaan.

Junamatkoista vielä: Sveitsissä on paljon tasoristeyksiä. Niitä oli vähän väliä esimerkiksi Bernin ja Thunin välisillä rataosuuksilla. Suomessahan yritetään muuttaa vanhat vartioidut tasoristeykset eritasoristeyksiksi onnettomuuksien vähentämiseksi. Kuinkakohan paljon Sveitsissä on tasoristeysonnettomuuksia? Eritasoristeyksiä ei paljonkaan ollut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti