perjantai 5. tammikuuta 2018

Bray Irlannissa

Bray on pikkuinen rannikkokaupunki 20 km Dublinista etelään. Pistäydyin siellä viime kesän Dublinin matkallani. Brayn ja Dublinin välillä kulkee Dart-paikallisjuna. Matka kestää reilun puoli tuntia. Rata on koko matkan aivan merenrannassa, joten matka kannattaa tehdä jo ihan maisemien vuoksi.

Brayta mainostetaan lomakaupunkina ja rantalomakohteena. Rannalla on pitkä nauha huvipuistolaitteita ja kioskeja. Olin Brayssa päivällä, kylläkin parhaaseen loma-aikaan elokuussa, eikä huvipuistoalueella ollut silloin paljon ketään. Ehkä toiminta keskittyy iltaan.

Suurimman osan aikaa oli sateista, tuulista ja kylmää. Yhden rohkean ihmisen näin pistäytyvän meressä. Bray olisi hyvä rantalomakohde, jos se olisi maassa, jossa aurinko paistaisi ja olisi lämmintä.

Kaupungilta maalle päin näytti tältä.

Katu asemalta keskustaan (pysäköidyt autot haittasivat kuvaamista).

Rannan huvipuistoa.

Laite toiminnassa! Kuva otettu rautatieasemalta.

Uimarantaa.

Rantatyrskyjä.

Varoitukset olivat toisella puolella englanniksi.

Junamatkan aikana aurinkokin pilkisti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti