Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Hanau, Mainz ja Wiesbaden

Frankfurtin ympäristössä on pikkukaupunkeja, joihin pääsee helposti paikallisjunilla. Tämänvuotinen yhdeksän euron lippu paikallisliikenteeseen teki kulkemisen tavallistakin helpommaksi.

Hanau

Hanau on noin sadantuhannen asukkaan kaupunki alle puolen tunnin junamatkan päässä Frankfurtista. Se sopii hyvin puolen päivän matkakohteeksi. Hanausta olivat kotoisin satuja keränneet Grimmin veljekset. Heidän patsaansa on torilla kaupungintalon edustalla. Hanaussa on kymmenkunta patsasta Grimmin satujen hahmoista. Niitä bongaamalla tulee kiertäneeksi kaupungin keskustan. Hanaussa söin yhden matkani jäätelöannoksista. Saksassa saa herkullisia jäätelöannoksia mistä tahansa pikkupaikasta, toisin kuin Suomessa.

Punahilkka ja Lumikki.


Mainz

Junamatka Frankfurtista Mainziin kestää noin 40 minuuttia. Samaan matkaan kannattaa yhdistää käynti Wiesbadenissa. Mainz ja Wiesbaden ovat lähekkäin Reinin vastakkaisilla rannoilla. Kaupungista toiseen pääsee helpoiten bussilla.

Olin Mainzissa perjantaina ja ainakin silloin keskustassa tuomiokirkon ympärillä oli vilkas tori, jossa myytiin lähinnä hedelmiä ja vihanneksia. Torin reunoilla oli kauniita taloja kuten kuvasta näkyy. Mainzin tärkein turistikohde on Gutenberg-museo. Gutenberg asui lähes koko elämänsä ajan Mainzissa. Museo keskittyy kirjapainotaidon kehittymisen esittelyyn. Erilaisten painokoneiden lisäksi siellä on näytteillä arvokkaita vanhoja kirjoja, merkittävimpänä Gutenbergin painama Raamattu. Saksalaisten pikkukaupunkien tapaan Mainzin vanha keskusta on kävelyaluetta.

Gutenberg-museo



Wiesbaden

Wiesbaden on nimensä mukaisesti kylpyläkaupunki. Käyntipäivänä siellä sattui olemaan kyläjuhla vanhan kylpylän ympäristössä. Katuja oli suljettu kävelyalueeksi, lapsille oli huvipuistolaitteita ja kaikille oli ruoka- ja juomakojuja. Kuvia tulin ottaneeksi kovin vähän. Lähellä vanhaa kylpylää on kaivo, jossa pääsee kokeilemaan, millaista vettä maan alta nousee. Vesi on yllättävän kuumaa, kannattaa koettaa varovasti. Ei ole ihme, että Wiebadenista tuli kylpyläkaupunki jo keskiajan lopulla. Alapuolella olevassa kuvassa on Wiesbadenin kaupungintalo. Televisiosarjaa Syyttäjä katsoneet tunnistanevat rakennuksen.


keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Frankfurt on ihan hyvä kaupunkikohde

 
Kun lopulta pitkästä aikaa uskalsin matkustaa, valitsin kohteeksi Frankfurtin. Se ei ehkä tule ensimmäiseksi mieleen, mutta se sopii hyvin muutaman päivän matkakohteeksi. Tänä vuonna Saksan kesätarjous eli yhdeksän euron lippu teki halvaksi (lähes ilmaiseksi) kulkemisen Frankfurtissa ja sen ympäristössä. Yhdeksän euron lippu on voimassa kuukauden, ja sillä saa matkustaa koko Saksan alueella paikallisliikenteessä. Ostin lipun heti lentokentältä. Kerran se tarkastettiin.

Yläpuolella oleva kuva on näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Scandic Hotel Museumsufer on suositeltavissa paitsi näköalan myös erinomaisen aamiaisen ja sijainnin vuoksi. Hotelli on lähellä päärautatieasemaa, asemalta joelle päin eli aseman rauhallisella puolella.

Frankfurtissa on paljon erilaisia museoita. Kävin vain Goethe Hausessa ja Nykytaiteen museossa (Museum MMK für Moderne Kunst). Nykytaiteen museossa oli laaja Marcel Duchampin näyttely, joka on auki 3.10.22 saakka. Kuvataiteesta kiinnostuneelle Frankfurtissa on myös Taidehalli (Kunsthalle), jossa olen joskus aikaisemmin käynyt, mutta tällä kertaa sen näyttely ei kiinnostanut. Goethe Haus on kirjailija J W Goethen kotitalo. Se on kohde kirjallisuuden ja vanhojen talojen ystäville.

Frankfurtin keskipiste on kauniiden talojen ympäröimä Römer-aukio. Talot on rakennettu toisessa maailmansodassa tuhoutuneiden alkuperäisten näköisiksi. Aukion ympärillä on useita ravintoloita, jotka vaikuttavat turisteille tarkoitetuilta, mutta kyllä niissä kesäkuussa oli paljon paikallisiakin. Kävin kahdessa ja molemmissa ruoka oli erinomaista. Minun suosikkiravintolani Frankfurtissa on Metropol am Dom. Se on lähellä Römeriä, mutta kuitenkin hieman sivussa, joten turisti ei välttämättä sinne eksy. Metropol näyttää kadulta päin tylsältä (kuva alla), mutta sen takana on viehättävä terassi.

Jos haluaa hyvää kahvia ja sen kanssa jotain makeaa, kannattaa mennä wieniläistyyppiseen kahvilaan Kaffeehaus Goldene Waage aivan tuomiokirkon kupeella. Söin siellä parasta vadelmapäällysteistä suklaakakkua ikinä! Lähellä on myös Frankfurtin parasta kahvia mainostava Café Hoppenworth & Ploch Altstadt. Siellä myytiin illalla kahvia luukusta (kuva alla). Kahvi oli oikeasti hyvää.

Goethe Haus

Römer

Metropol am Dom


Hoppenworth & Ploch

Näkymä kävelysillalta kaupunkiin

Mainjoki

lauantai 3. joulukuuta 2016

München ja Bayern München

Bayern Münchenin stadionille pääsee vierailemaan. Metro U9 vie stadionin lähelle suoraan keskustasta noin 15 minuutissa. Pääsymaksu oli viime kesänä 19 euroa. Siihen sisältyi museo ja opastettu kierros. Museossa oli pokaaleja vuosien varrelta, pelaajakuvia, pelaajien paitoja yms. Painopiste oli miesten joukkueessa. Viime kaudella naisten Saksan mestaruuden voittaneesta joukkueesta oli peräti yksi kuva. Joukkueessahan pelasi (ja pelaa) meidän maajoukkuemaalivahtimme Tinja-Riikka Korpela.

Stadionia pääsi katsomaan vain oppaan kanssa. Olen aiemmin käynyt Real Madridin ja Barcelonan stadioneilla ja ne oli viitoitettu siten, että pääsi kiertämään ilman opasta. Münchenin englanninkielinen opas oli hyvä ja kierroksella sai kaikenlaista tietoa. Kesti noin tunnin. Allianz Arena on rakennettu niin, että yleisö on hyvin lähellä kenttää. Katsomon osien kaltevuudet ovat suuria. Tuloksena lienee todella mahtava tunnelma otteluissa.

Oli pettymys, että kentän laidalle pääsi vain kurkistamaan. Espanjassa pääsi istumaan vierasjoukkueen vaihtopelaajien tuoleille. Sen sijaan yllätys oli, että kierroksella käytiin Bayern Münchenin pelaajien pukuhuoneessa. Muualla olen päässyt vain vierailevan joukkueen tiloihin. Pukuhuoneessa pelaajien paikat oli merkitty valokuvin. Esimerkiksi Neuer ja Boateng istuvat vierekkäin.

Münchenissä vierailevan jalkapallofanin kannattaa mennä katsomaan stadionia. Jo sen ulkopuoli on näkemisen arvoinen.



Gerd Müllerin nimikirjoitus



Tästä pelaajat menevät kentälle


maanantai 17. lokakuuta 2016

München ja BMW


Münchenissä on BMW:n museo BMW Weltin vieressä. BMW Welt on bemareiden päämyymälä. Siellä voi katsella autoja ilmaiseksi, mutta museoon on pieni pääsymaksu. Metrolla pääsee ihan viereen, asema Olympiazentrum.

Museossa on autoja, moottoripyöriä, moottoreita, BMW:n historiaa. Historiaosastossa on esillä myös synkempää historiaa eli BMW:kin käytti aikanaan keskitysleireiltä saatua työvoimaa. Vaikka museo on laaja ja runsas, niin kyllä Mercedes-Benzin museo Stuttgartissa on hienompi.





Myynnissä oli näitäkin. Hinta ei ollut näkyvissä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Münchenin museoita

Lenbachhaus

Jokaisella matkalla täytyy käydä ainakin yhdessä taidemuseossa. Viime kesänä Münchenissä valitsin kaupungin monista museoista Lenbachhausin. Aikaisemmin olen käynyt Museum Brandhorstissa, jossa on modernia ja nykytaidetta.

Lenbachhaus on maalari Franz von Lenbachin taloon ja sen laajennukseen tehty museo. Kuvassa on rakennuksen sisäpiha. Der Blaue Reiter -ryhmän teosten kokoelma on valtavan suuri. En ole nähnyt missään aikaisemmin niin paljon Kandinskyn tauluja. Lisäksi museossa on kuvista tuttu Marcin Sininen hevonen.

Deutsches Museum

Deutsches Museumin sanotaan olevan Münchenin suosituin nähtävyys. Se on tieteen ja tekniikan museo ja kooltaan todella suuri. Minusta museo oli kuitenkin pettymys. Olen käynyt muissakin tiedemuseoissa ja Deutsches Museum tuntui vanhanaikaiselta. Sekin saattoi vaikuttaa, että museota uusitaan parhaillaan ja se oli nyt jotenkin sekava. Valitettavasti jo uusitutkaan osastot eivät olleet kovin interaktiivisia.

Kävin museossa sadepäivänä ja ilmeisesti muillekin turisteille oli tullut mieleen suojautua sateelta museoon. Jonotus kesti yli tunnin. Otin kuvan sisäänpääsyjonosta museon sisältä, sitten kun sinne lopulta pääsin.


Metsästys- ja kalastusmuseo

Paluupäivänä ennen lentokentälle lähtöä oli vähän "ylimääräistä" aikaa ja siksi päätin mennä Metsästys- ja kalastusmuseoon (Deutsches Jagd- und Fischereimuseum), joka on aivan keskustassa. Museorakennus on entinen kirkko, joten jo rakennus on hieno. Kokoelmissa on esillä eläimiä samaan tyyliin kuin esimerkiksi Helsingin Luonnontieteellisessä museossa. Eläinten lisäksi on kalastuksen ja metsästyksen historiaa eli pyyntivälineitä eri aikakausilta. Harrastajalle museo antaisi varmasti paljon.



maanantai 14. syyskuuta 2015

Uusia muistomerkkejä Berliinissä


Kesän Berliinin matkalla kävin katsomassa kahta uutta muistomerkkiä. Yläkuvassa on natsien "eutanasiamurhien" uhrien muistomerkki. "Eutanasia" on muistomerkin nimessä lainausmerkeissä, koska sanaa käytettiin harhaanjohtavasti. Muistomerkkiin liittyy informaatiota (näkyy alemmassa kuvassa, vaikka huonosti) siitä, mitä tapahtui.

Muistomerkin sijaintipaikalta, Tiergartenstrasse 4 (lähellä Potsdamer Platzia), johdettiin ja organisoitiin erilaisissa hoitolaitoksissa olleiden potilaiden massamurhaamista. Uhrien lukumäärästä on vain arvioita, mutta liikutaan sadoissatuhansissa.

Muistomerkki avattiin 2.9.2014.



Toinen samaan asiaan liittyvä muistomerkki on Brandenburgin portin ja eduskuntatalon välisellä alueella. Muistomerkki on rakennettu natsien murhaamien romanien muistoksi. Se avattiin 24.10.2012.

Muistomerkin ympärillä oli niin paljon katselijoita, että en saanut siitä kunnollista kuvaa, mutta ehkä kuvastani näkyy teoksen perusrakenne: lampi, jonka keskellä olevalla kivellä on aina tuoreita kukkia. Lampea ympäröivän kiveyksen kiviin on kaiverrettu keskitysleirien nimiä.

Molemmista muistomerkeistä löytyy lisätietoa (saksaksi) täältä.




perjantai 14. elokuuta 2015

Dresden

Frauenkirche
USA:n ja Iso-Britannian ilmavoimat pommittivat Dresdenin keskustan hajalle II maailmansodan loppuvaiheessa 13.-15.2.1945. Pommitetun kaupungin kuvia löytyy esimerkiksi täältä. Keskustaa on rakennettu uudelleen samanlaiseksi kuin se oli ennen. 1700-lvulta peräisin ollut Frauenkirche oli täysin rauniona. Sitä alettiin rakentaa 1990-luvulla ja se vihittiin käyttöön vuonna 2005. Ennen Dresdeniin matkustamista luin Kurt Vonnegutin kirjan Teurastamo 5, jossa Vonnegut käyttää pohjana omia kokemuksiaan sodasta. Hän oli sotavankina Dresdenissä pommituksen aikaan.

Minulla oli etukäteen käsitys, että Dresdenin vanha barokkikeskusta olisi hyvin kaunis. Tavallaan se onkin, mutta kuuluisat rakennukset (mm. Semperoper, linna, katedraali, Zwinger) ovat pinnaltaan kovin tummuneita, siis likaisia. Lieneekö kivi jotenkin huokoista, niin että ilmansaasteet tarttuvat siihen. Viimeisimpänä rakennettu Frauenkirche on vielä vaalea ja kaunis. Tavalliset talot keskustassa ovat huoliteltuja ja hyvässä maalissa.




Aivan Dresdenin keskustassa rakennetaan vieläkin paljon. Yllä oleva kuva on hotellihuoneemme ikkunasta aukiolle, jonka toisella laidalla on Frauenkirche. Takana näkyy nostureita. Rakenteilla oli kortteli, johon tulee kauppakeskus, toimistoja ja asuinhuoneistoja.

Dresdeniä halkoo Elbe-joki. Vanhan keskustan puoleinen ranta on jyrkkä, mutta toinen puoli on laakea. Käyntimme aikana elokuussa veden pinta oli ilmeisen alhaalla. Jos pinta nousee, joki laajenee huomattavasti. Joen yli uudemmalle puolelle kannattaa myös mennä. Siellä ensimmäinen näky on kyllä aika kamala eli "kultainen ratsastaja"-patsas. Toiselta puolelta voi ihailla vanhan keskustan silhuettia.



Vaikka Dresdenin keskusta on pieni, niin minusta kannattaa ostaa päivälippu julkisiin kulkuvälineisiin. Lippu maksoi kesällä 2015 6 euroa. Raitiovaunulinjoja on useita ja vuorovälit ovat tiheitä. Kun olimme Dresdenissä, oli kovin kuuma ja ihan vain joen ylikin kannatti mennä raitiovaunulla jalkoja säästääkseen, eikä kävellä joka kerta. Menimme raitiovaunulla myös kauemmas aivan umpimähkään, jotta näkisimme muutakin kuin keskustan. Raitiovaunulla numero 9 pääsi suureen kauppakeskukseen nimeltä ElbeparkDresden. Me emme käyneet kauppakeskuksessa, koska emme ole shoppailijoita, mutta tämä tieto siksi, että jotakuta saattaa kiinnostaa.

Modernista Dresdenistä mielenkiintoisinta oli Volswagenin tehdas Gläserne Manufaktur. Siellä valmistetaan Volkswagenin luksusautoja, joiden merkki on Phaeton. Nimensä mukaisesti tehdas on lasinen eli sen seinät ovat lasia. Tehdasta pääsee vapaasti katsomaan myös sisältä. Valitettavasti tehtaan toiminta on elokuussa keskeytyksissä lomien vuoksi, joten emme nähneet autojen kokoamista. Tehdassali kuitenkin näkyi, koska sisäseinätkin olivat lasia. Kuvia ei varsinaisesta tehtaasta saanut ottaa, mutta muista tiloista sai. Niissä oli minusta Aalto-vaikutteita.



Yksi Phaeton-malli
Hotellimme oli Steigenberger Hotel de Saxe aivan keskustassa vastapäätä Frauenkircheä. Se oli hyvä valinta. Aamiaista siellä ei kannattanut syödä, koska se oli kallis (25 euroa). Muutaman minuutin kävelymatkan päässä oli kahvila Alex, jossa oli erinomainen aamiaisbuffet hintaan 7,90. Kahvi piti ostaa erikseen. Buffetissa oli kaikkea, mitä hyvällä aamiaisella pitääkin olla. Hinta oli mielestäni käsittämättömän halpa.

Hotelli


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Stuttgart ja Mercedes

Tämän vuoden toukokuussa olin Stuttgartissa puolitoista päivää. Kuljin junalla. Kun kävelin asemalta hotelliin, huomasin heti, että Stuttgartin arkkitehtuuri näyttää sekavalta. Saksalaiset kaupungit eivät ole yleensäkään kovin kauniita, mutta Stuttgartin sekavuus on ennätys. Alla on kuva kaupungin keskusaukion eli Schlossplatzin kulmauksesta, johon on rakennettu taidemuseolle lasikuutio vanhojen rakennusten viereen.


Schlossplatz ei ole kaunis, mutta sen reunoilla olevissa kahviloissa on mukava istuskella ja seurata ihmisvilinää. Yhdessä kahvilassa sain pyytämäni valkoviinin lasituopissa. Pöytä ei ole vinossa, vaan tuopin reuna ei ole vaakasuora.


On Stuttgartissa toki kauniitakin paikkoja. Schlossplatzin lähellä on puisto Schlossgarten, jossa on lampi, suihkulähteitä ja kauniita istutuksia.


Lyhyellä matkallani valitsin kolme tutustumiskohdetta: Staatsgalerie, kirjasto ja Mercedes-Benz Museum.

Stuttgartissa on useita taidemuseoita, joista Staatsgalerie vaikutti mielenkiintoisimmalta. Sinne on vapaa pääsy keskiviikkoisin ja olin sattumalta Stuttgartissa juuri keskiviikkona. Ilmaisesta sisäänpääsystä huolimatta museossa oli vain vähän vierailijoita, joten taidetta sai katsella kaikessa rauhassa. Kuvia museossa ei saanut ottaa. Staatsgalerie on hieno taidemuseo. Sen valaistus on yksi parhaita, mitä olen nähnyt. Picasson teoksia oli yksi huoneellinen. Muita taiteilojoita: Yves Klein, Giacometti, Willi Baumeister, Max Ernst, Miró, Dalí, Klee, Chagall, Modigliani, Matisse, Monet, Kirchner, Nolde… Listaa voisi jatkaa vielä pitkään.

Stuttgartissa on upea uusi kirjasto. Rakennuksessa on monta kerrosta ja keskellä on valopiha. Kokonaisvaikutelma on valoisa ja valkoinen. Kiertelin lähinnä kerroksessa, jossa on kaunokirjallisuutta ja löysin sieltä esimerkiksi Mika Waltarin ja Leena Lehtolaisen teoksia. Valitettavasti museon sisältä sai ottaa valokuvia vain omaan käyttöön, joten en uskalla liittää kuvia blogiin. Ulkoapäin rakennus on ruma. Kuten kuvasta näkyy, kirjaston ympärillä rakennetaan. Stuttgartissa rakennetaan muutenkin paljon.


Stuttgart on Mercedes-Benzin kaupunki. Kaupungin maamerkki on torni rautatieaseman vieressä.


Matkani tärkein kohde oli uusi Mercedes-Benz Museum. Pelkkä museorakennus on nähtävyys. Museo on suunniteltu niin, että vierailijat viedään hissillä ylimpään kerrokseen, jossa ovat vanhimmat näyttelyesineet. Sieltä laskeudutaan kerros kerrokselta alaspäin kohti uudempia automalleja. Kerroksesta toiseen johtavan käytävän seinällä on kuvia historiallisista tapahtumista, jotka liittyvät ajallisesti seuraavan kerroksen autoihin. Alhaalla esitellään jo sähköautoja. Aivan alimpana ovat kilpa-autot, jotka on sijoitettu kaltevalle alustalle niin, että näyttää kuin autot olisivat liikkeellä. Museossa ei ole kovin paljon tietoja kilpa-autojen kuljettajista, mutta Mika Häkkinen on hyvin esillä. Hänen ajohaalarinsa ja F1-autonsa ovat näytteillä. Museo on niin kiiltelevän puhdas, että en ole nähnyt vastaavaa missään. Näin yhden siivoojan, joka pesi ennestään putipuhdasta lattiaa. Mercedes-Benz Museum on ylivoimaisesti hienoin automuseo, jossa olen käynyt.










Olin yön hotellissa, jonka nimi oli Wartburg. Tottahan toki Mercedes-Benzin kaupungissa pitää yöpyä Wartburg-hotellissa!