sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Terezin

Viime kesän Prahan matkalla teimme ekskursion Terezinin keskitysleirille. Terezin (saksaksi Theresienstadt) on 1700-luvun lopulla rakennettu linnoituskaupunki, jossa on ollut "pieni" ja "suuri" linnoitus. Suuren linnoituksen alueella on nykyisinkin kaupunki. Pientä linnoitusta käytettiin 1800-luvun loppupuolelta alkaen poliittisena vankilana.

Natsit perustivat linnoitukseen keskitysleirin. Terezin ei ollut tuhoamisleiri, mutta siitä huolimatta siellä oli surkeat olot ja suuri osa sinne joutuneista juutalaisista kuoli. Terezinistä lähetettiin vankeja muille keskitysleireille, esim. Auschwitziin. Opas kertoi, että Terezin oli olevinaan mallileiri, jota esiteltiin Punaisen Ristin tarkastajille. Meille näytettiin pätkiä saksalaisten tekemästä propagandafilmistä, jossa leirin asukkaat pelasivat jalkapalloa, ompelivat tai kävivät koulua. Hämäystä kaikki. Nyt filmin taustalla lueteltiin lukumääriä: kuinka paljon ihmisiä vietiin muihin keskitysleireihin ja kuinka moni (lue: kuinka harva) selvisi.

Linnoitusta lähestyttäessä ensimmäisenä on hautausmaa, johon on haudattu vankeja, jotka kuolivat vielä vapautuksen jälkeen.


Linnoitusta on alun perin ympäröinyt vallihauta.


Taustalla näkyvän portin päällä lukee "Arbeit macht frei".


Vankien asuintiloissa näytti samanlaiselta kuin muissakin keskitysleireissä. Alla olevan kuvan kaltaisia ovat varmaan kaikki nähneet.


Yksi yksityiskohta: seinän uloketta pitkin saattoi päästä linnoitusta ympäröivälle muurille ja pakoon. Niinpä uloke on rikottu.


Keskitysleirin saksalaisella johtajalla oli jopa uima-allas.


Terezinin kaupungissa on keskitysleirimuseo, jossa on esimerkiksi leirillä olleiden lasten piirroksia. Kaupungin reunalla on myös krematorio, jossa vankien ruumiita poltettiin. Sen viereisellä kentällä on muistoalue.



Koska linnoituksessa oli pitkään vankila, siihen liittyy muutakin historiallista kuin keskitysleiri. Kuuluisin vanki lienee ollut Gavrilo Princip, jonka Sarajevossa ampumat laukaukset olivat viimeinen sysäys ensimmäiselle maailmansodalle. Alla on kuvia sellistä, jossa Princip oli seinään kytkettynä kolme vuotta, ennen kuin kuoli tuberkuloosiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti