perjantai 4. heinäkuuta 2014

Barcelona, Tarragona ja St. Sadurni d'Anoia 21.8.2010

Olen käynyt Barcelonassa monta kertaa, työ- ja lomamatkoilla. Ensimmäisen kerran olin siellä 80-luvun alussa. Siitä ajasta Barcelona on muuttunut paljon. Silloin sain isänniltäni kartan, jossa Avinguda Diagonalin nimenä oli vielä Avenida del Generalíssimo Franco (nimi oli muuttunut vuonna 1979). Kaduilla kuuli puhuttavan vain espanjaa. Nykyisin kuulee katalaania. Turistien kanssa tekemisissä olevat ihmiset osaavat englantia, toisin kuin monessa muussa paikassa Espanjassa. Turistille puhutaan kyllä myös espanjaa, jos itse aloittaa sillä kielellä. Joissakin ravintoloissa saa eteensä ruokalistan, jossa on kaksi kieltä - katalaani ja englanti! Tällä matkalla huomasin, että elokuvia esitetään nykyisin kolmella tavalla: tekstitetty version original (harvinaisin), dubattu espanjaksi tai dubattu katalaaniksi.

Vuoden 1992 olympialaisia varten kaupungissa rakennettiin paljon. Suurin muutos tapahtui Olympiakylän alueella. Nyt siellä on hienoja rakennuksia ja upea uimaranta, melkein kaupungin keskustassa. Aiemmin ranta oli roskaista joutomaata.

Tänä kesänä (2010) olin Barcelonassa heinäkuussa lomamatkalla. Menimme maanantaina ja palasimme lauantaina. Finnairin suorien lentojen aikataulu on sellainen, että Barcelonaan saavutaan myöhään illalla ja sieltä lähdetään aamulla kymmeneltä, joten lomapäiviä tuli neljä. Aikataulujen vuoksi käytimme lentokentän ja hotellin välillä taksia, vaikka metrollakin pääsisi. Taksit ovat Espanjassa kalliita, vaikka muu julkinen liikenne on halpaa. Lentokenttämatkaan kuuluu vielä kaikenlaisia lisämaksuja, joten taksimatkan hinnaksi voi tulla yli 40 €.

Varasin hotellin eBookersin kautta ja valitsin mahdollisimman keskellä olevan: Rivoli Ramblas. Hotelli on siis Ramblalla, lähempänä Plaça de Catalunyaa kuin Kolumbuksen patsasta. Toinen valintakriteeri oli ilmastointi. Tänä vuonna heinäkuussa barcelonalaisen hotellin ilmastoidussa huoneessa oli helpompi nukkua kuin kotona Helsingissä. Hotelli osoittautui muutenkin varsin hyväksi. Pelkäsin etukäteen, että huoneeseen voisi kuulua ääniä Ramblalta, mutta saimme ylimmän kerroksen huoneen, joka ei ollut Ramblalle päin. Huoneessa oli parveke ja sieltä näkyi kattojen yli Barcelonan katedraali sekä nostureita. Katedraalissa tehdään monivuotista korjaustyötä. Hotellin aamiainen oli erinomainen. Tarjolla oli kaikkea mahdollista makkaroista ja kananmunista tomaatteihin ja laajaan hedelmävalikoimaan.

Maanantai-iltana emme ehtineet muuta kuin purkaa tavarat laukuista, kävellä Ramblalla ja käydä juomassa yhdet oluet Plaça Reialilla. Kyseinen aukio onkin mukava - ja kaunis - paikka istuskella iltaisin.

Tiistaina ostimme ensimmäiseksi metrolipun. Lippujen myynti on kokonaan automatisoitu, automaatit ovat todella helppokäyttöisiä. Ostimme kymmenen matkan lipun T-10 (7,95 €), jota saa käyttää useampi henkilö. Sama lippu kelpaa myös busseissa ja raitiovaunuissa. Raitiovaunuja ei ole keskusta-alueella.

Menimme metrolla Palau Reialin asemalle, josta kävelimme FC Barcelonan kentälle Camp Noulle. Camp Nouta pääsee katsomaan, kierroksen hinta on 19 € hengeltä. Kierros ei ole opastettu, ainoastaan viitoitettu. Näkemistä on sen verran, että meiltä kului kierrokseen noin puolitoista tuntia. Esillä on FC Barcelonan voittamia pokaaleja, filminpätkiä historiallisista otteluista, vanhoja pelikenkiä, palloja ym. tavaraa. Mielenkiintoisin on tietysti itse kenttä.


Huomaa tuulettimet kentän laidalla. Kenttää pääsi katsomaan usealta eri korkeudelta, jopa aivan laidalta, kohdasta, jossa valmentaja ja vaihtopelaajat istuvat ottelun aikana. Vierasjoukkueen tuoleihin pääsi istumaankin. Vierasjoukkueen pukuhuone kuului kierrokseen, sieltä kuljettiin kentän laidalle samaa kautta kuin pelaajat. Tv- ja radioselostajien paikkoja pääsi myös kokeilemaan. Camp Nou on hieno kohde jalkapallosta kiinnostuneille.

Camp Noun jälkeen kävelimme: Santsin rautatieasemalle, sen edessä olevaan puistoon Parc de l'Espanya Industrial, Joan Mirón puistoon ja Poble Espanyoliin (pitkä kävely ylämäkeen). Poble Espanyolissa (espanjalaisessa kylässä) on esillä rakennustyylejä Espanjan eri puolilta. Mielenkiintoisinta oli työnäytös lasinpuhaltajien pajassa. Poble Espanyolissa on paljon ravintoloita, söimme myöhäisen lounaan. Olimme kävelleet niin paljon, että tulimme keskustaan bussilla. Ramblalla istuimme oluiden ääressä katselemassa kadun kävelijöitä. Jos haluaa säästää, Ramblan kahviloita ei kannata käyttää, pieni olut maksoi 6,5 €.

Levättyämme hotellissa jonkin aikaa lähdimme taas liikkeelle, tällä kertaa ilman sen kummempia kohteita. Menimme Santa Maria del Mar -kirkon luo, kävimme siellä sisälläkin, kävelimme rannalle ja Barcelonetan rannassa istuskelimme vain katselemassa. Palasimme Santa Maria del Marille, kirkon ympäristössä on useita ravintoloita, ja kävimme syömässä. Loppuillan vietimme kävelemällä pitkin Ramblaa. Siellä olen nähnyt enemmän "ihmispatsaita" kuin missään muualla. Luulisi, että heille kaikille ei riitä rahaa, vaikka turisteja onkin paljon.

Matkakertomus jatkuu ...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti