maanantai 7. heinäkuuta 2014

Dalí-näyttely Madridissa 19.5.2013


Madridin Reina Sofia -museossa avautui huhtikuun lopussa 2013 suuri Dalí-näyttely. Reina Sofiassa on muutenkin useita Dalín teoksia, mutta tähän näyttelyyn on koottu kaikki Dalín kuuluisimmat työt museoista ympäri maailmaa. Nähtävänä on esimerkiksi Muiston pysyvyys (miten pieni taulu se onkaan mitoiltaan!) ja Kansalaissodan ennakkoaavistus (Premonición de la guerra civil).

Dalín uran alkuajan töistä jotkut ovat kubistisia ja muistuttavat Picassoa. Näyttelyssä on myös aivan realistisia töitä, ja jos joku ei pidä Dalía suurena maalarina, niin jo noiden realististen töiden perusteella voisi muuttaa mielipidettään. Hienoimpia ovat kuitenkin surrealistiset maalaukset.

Näyttelyssä on myös grafiikkaa ja filmejä.

Olin Madridissa toukokuun alussa eli pian näyttelyn avautumisen jälkeen. Pääsin sisälle lähes jonottamatta (edelläni oli kymmenkunta näyttelyvierasta) iltapäivällä neljän maissa. Kun tulin pois museosta, jono oli valtavan pitkä ja kiersi ympäri Reina Sofian edessä olevaa aukiota. Satuin kerran kulkemaan museon ohi juuri näyttelyn avautuessa klo 10 ja silloinkin jono oli todella pitkä. Kesällä jonot oletettavasti vielä pitenevät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti